Yhteyspäällikkömme
Riku Ryödi
040 5033 923 | riku.ryodi@tilisi.fi
Hanna Svensson
040 134 2790 | hanna.svensson@tilisi.fi
Riku Ryödi: Tilisi-tarina
– Olen alun perin kotoisin Pirkanmaalta, mutta nuoruuden vietin Etelä-Pohjanmaan mahtavilla lakeuksilla. Opintoni suoritin Lappeenrannassa ja armeijan kävin Rovaniemellä. Käytin ensimmäisen kerran tietokonetta jo vuonna 1982. Samoihin aikoihin opiskelijamaailmassa viriteltiin myös laitteiden välisiä verkkoja. 90-luvun alussahan verkolle keksittiin lopulta nimi www. Noiden vuosien aikana minusta kuoriutui hiljalleen IT-alan jonkin tason ammattilainen.
1993
Alussa minulle ei varsinaisesti maksettu koodaamisesta, mikä lienee yleinen käsitys IT-alan tekijästä. Käytännössä kuitenkin koulutin ihmisiä käyttämään tietokoneita yleisellä tasolla, ja suunnittelin samalla laitteiden välisiä verkkoja. Toisen asteen teekkarina 1993 perustin ensimmäisen yritykseni. Opinnoistani valmistuin lopulta diplomi-insinööriksi. Yrittäjänä olen siis ehtinyt olemaan jo yli 25 vuotta. Vaikka IT-laitteet ja verkot kiinnostivat, koin kuitenkin samalla olleeni suhteellisen sosiaalinen tapaus, joka nautti elävästä elämästä.
2000 – 2002
90-luvun alku meni erilaisia internet-sovelluksia myyden. Siis palveluita, joita käytettiin nettiselaimella. Silloin uusia ja ihmeellisiä juttuja, nykyään netti on täynnä ko. itsestäänselvyyksiä. Kun 90-luku päättyi, firma, jossa olin osakkaan myytiin nykyiselle pörssiyhtiölle Digialle. Digia investoi vahvasti Symbian-puhelimiin vuosina 2000 – 2001, joka oli syy-seurausta tehdylle yrityskaupalle. Siitä sitten alettiin rakentamaan ja kehittämään Symbian-ympäristöä. Uusi roolini oli tehdä integraatioita, myyntiä sekä hallinnollisia asioita.
Alkoi ajanjakso, jolloin yrittäjyys alkoi puskemaan oikein kunnolla pintaan. Olin muuttanut Tampereelle. Vuoden 2001 lopussa iski irtisanomiset, joiden myötä jouduin miettimään uudelleen rooliani työelämässä. Sattumien kautta tapasin vanhan tutun Wanhassa Satamassa messujen yhteydessä. Hän ehdotti minulle toimitusjohtajan tehtävää start-up -yrityksessä. Asuin silloin Tampereella, mutta tarjottu tehtävä oli Espoossa. Kiinnostuin kuitenkin tarjouksesta. Aloitin vuoden 2002 helmikuun lopussa yrityksen toimitusjohtajana. Kyseessä oli firma, joka teki mobiililiiketoimintaa.
2002 – 2007
Vuosina 2002 – 2004 toteutimme yrityksessä merkittäviä projekteja. 2004 kesäkuussa yritys myytiin tamperelaiselle firmalle nimeltään Flander (nykyään Symbio). Jäin jatkamaan toimitusjohtajan tehtäviä yrityskaupan jälkeen. Vuonna 2005 perheemme esikoinen syntyi. Tuli aika ottaa sapattivapaa vuoden 2006 alusta. Perheemme muutti Pohjanmaalle, ja keskityin hetkeksi mm. tähtien katselemiseen sekä lumitöiden tekemiseen. Heinäkuussa muutimme takaisin Espooseen, ja aika kului loppuvuoden tyttären kanssa. Paluu arkeen, ja takaisin Flanderille tapahtui 2007 tammikuun alussa.
Aloitimme taustalla tuttavani kanssa keskustelut mahdollisesta autokoulubisneksen käynnistämisestä Suomessa. Irtisanouduin Flanderilta syyskuussa 2007. Ostimme autokoulun, jolla oli ollut jo toimintaa Pohjanmaalla. Silloin autokoulubisneksen liikevaihto oli 2 milj. Minusta tuli erilainen autokoulun toimitusjohtaja, koska en ollut liikenneopettaja. Muita kumppaneitani olivat pääomasijoittajat sekä pankki. Ostimme autokouluja Kirkkonummelta, Helsingistä, Jyväskylästä, Seinäjoelta, Oulusta ja sen ympäristökunnista.
Kahden vuoden aikana olin toteuttamassa 9 yrityskauppaa. Parhaimmillaan konsernissamme 110 ajoneuvoa ja 70 työntekijää. Noin 4 vuoden jälkeen väistyin pois toimitusjohtajan roolista. Matkan aikana opin paljon yrittäjyyteen liittyvistä asioista. Kokemusta kertyi oikeusistuimista, rahoituksista, yrittäjyydestä, finanssikriisistä jne. Tein paljon töitä tilintarkastajien kanssa, etenkin kovassa kasvussa olevan yrityksen hallinnan eri osa-alueilla.
2013
Välissä perustettiin uusi IT-start-up Espooseen, vuosi oli 2013. Vuoden sisällä todettiin, että kuvio ei onnistu ja ovet laitettiin kiinni. Yksinkertaisesti ei ollut oikea aika liikeideallemme.
Monimuotoinen matkani eri rooleissa on ollut rikas ja opettavainen. Olen oppinut, että tilitoimiston ja taloushallinnan toimijat ovat käyneet läpi isoa sähköistä murrosta. Olen itse ehtinyt käyttämään jo yli 12 vuotta sähköisen taloushallinnon työkaluja. Kokemusta kertyi 9:stä erilaisesta tilitoimiston asiakassuhteesta. Aloin käyttämään Netvisor-ohjelmaa pääkäyttäjänä yli 10 vuotta sitten. Mietin samalla, että tilitoimistojen tulisi kehittyä sähköisen muutoksen yhteydessä. Enää asiakkaita ei voitu laskuttaa raporttien postilähetyksistä. 2013 löysin tilitoimiston Kankaanpäästä, ostin sen ja aloin tekemään konkreettista muutosta toimintamalleihin ja tapoihin palvella asiakkaita paremmin.
Mielestäni tilitoimistojen perushaasteena on ollut aktiivinen dialogi asiakkaan kanssa. Tilisi Oy:n toiminta on rakennettu vuorovaikutteisen asiakassuhteen ympärille.
Tämä tarkoittaa ihan perusteita, eli vastataan kun kysytään ja autetaan asiakasta aktiivisesti. Henkilöstömme voi tehdä töitä oman aikataulun mukaisesti ajasta ja paikasta riippumatta. Tärkeintä on, että asiat tulevat hoidettua asiakkaan kanssa sovitussa aikataulussa. Nyt kankaanpääläinen tilitoimisto on muuttunut espoolaiseksi. Dialogi asiakkaiden kanssa on entisestään tiivistynyt, eikä yrityksen kotipaikalla ole ollut merkitystä – asiat kun on hoidettu aina sovitun mukaisesti. Roolini Tilisi Oy:ssä on olla se aktiivinen yhdyshenkilö asiakkaille. Meillä kirjanpitäjät ja tilintarkastajat saavat 100% keskittyä omaan asiantuntijatyön tekemiseen. Tämä kaikki tarkoittaa asiakkaillemme aktiivista ja kustannustehokasta tapaa hoitaa asioita kanssamme.
Henkilökohtaisella tasolla koen, että olen rakentajatyyppi.
Riku Ryödi
Tilisi Oy