Palvelumme

palvelumme

Tilitoimistona autamme yrittäjää yrityksen talouden numeroiden hallitsemisessa. Työmme ei kuitenkaan pääty taloushallinnon raportteihin, vaan alkaa niistä. Pitkä kokemuksemme yrittäjyydestä – niin kasvusta kuin kriiseistä – auttaa meitä ulkopuolisena asiantuntijana näkemään kokonaisuuden ja auttamaan silloin, kun apua tarvitaan.

Palvelemme asiakkaitamme koko Suomessa. Lupauksemme on, että asiakas voi jättää kommunikoinnin meidän huoleksemme. He voivat keskittyä omaan liiketoimintaansa ja me pidämme sovitusti yhteyttä ja huolehdimme, että paperit ovat järjestyksessä ja raporteista voidaan tarkastella sekä mennyttä että tulevaa.

Neuvonta

Yhteyspäällikkö vastaa Tilisin asiantuntijoiden kanssa asiakkaidemme asioiden sujuvasta hoitamisesta. Asiakkaamme saavat palvelun aina samalta henkilöltä.

Palkanlaskenta

Palkanlaskenta on tilitoimiston perustoimintaa ja tärkeä apu yrittäjälle säästäen aikaa taloushallinnon rutiineissa. Luotettava palkanmaksu on myös tärkeä osa työtyytyväisyyden rakentamisessa. Asiantuntijamme hoitavat palkanlaskennan tehtävät tehokkaasti.

Kirjanpito

Kirjanpidon raporttien avulla katsotaan sekä mennyttä että suunnitellaan tulevaa. Vain ajantasalla oleva kirjanpito voi tarjota luotettavan tiedon raporttien pohjaksi. Asiantuntijamme pitävät numerot ojennuksessa.

Käytämme nykyaikaisia ja tehokkaita taloushallinto-ohjelmia, jotka mahdollistavat kokonaisvaltaisen taloushallinnon järjestämisen yhdessä kanssamme. Meillä on myös kokemusta useista yrityskaupoista ja yrityksen erilaisista rahoitusmenetelmistä.