Vuoden lopun juhlakausi lähestyy ja monissa yrityksissä tehdään pian suunnitelmia erilaisten joululahojen antamisesta asiakkaille ja henkilöstölle. Miten näitä kohdellaan verotuksessa?
Aloitetaan tärkeimmästä, eli omasta henkilöstöstä. Yleisimpiä henkilöstölle annettavia lahjoja ovat merkkipäivälahjat ja joululahjat. Merkkipäivälahjoista tasakymmenvuosien täyttämisen ja häälahjat ovat erikoistapaus, sillä niiden ei lasketa kerryttävän vuosittaista verovapaiden lahjojen enimmäisarvoa ollen näin verovapaita henkilöverotuksessa.
Vuosittainen verovapaiden lahjojen maksimimäärä on 100 euroa per työntekijä. Jos vuoden aikana annetaan esimerkiksi 30 euron arvoinen merkkipäivälahja, joka ei kuulu edellä mainittuihin poikkeuksiin, jää vaikkapa verovapaan joululahjan maksimiarvoksi 70 euroa. Tällöinkin kuitenkin verovapauden edellytys on, että kaikki työntekijät saavat samanarvoisen lahjan.
Lahjakortit
Yleisesti lahjakortit lasketaan palkaksi. Samoin esimerkiksi jouluraha tai ylimääräinen joulubonus lasketaan palkaksi.
Lahjakortti voi joissain tapauksissa olla verovapaa, jos se on yksilöity tarkasti johonkin tiettyyn tarkoitukseen, eli esimerkiksi kauppojen lahjakortit ovat verotettavaa tuloa, koska ne voidaan käyttää rahan tavoin tavaroiden ja palvelujen ostamiseen, mutta lahjakortti tiettyyn ravintolaan on veroton, koska sitä ei voi vapaasti käyttää muuhun kuin määriteltyyn tarkoitukseen.
Entä liikelahjat?
Asiakkaille ja yhteistyökumppaneille annettavat liikelahjat voivat olla mainoslahjoja tai edustuslahjoja. Mainoslahjat ovat verottomia ja niiden edellytyksenä on antavan yrityksen logon tai vastaavan tunnuksen näkyminen lahjassa. Edustuslahjat voivat puolestaan olla melkein mitä tahansa ja ne ovat verollisia, eli niitä ei voi vähentää yrityksen verotuksessa.
Miten suunnitella henkilöstön ja liikelahjat oikealla tavalla?
Vastaus on yksinkertainen: ennen kuin teet hankintapäätökset, keskustele Tilisin kanssa. Me autamme löytämään halutunlaisen ratkaisun lahjojen kirjanpidollisen ja verotuksellisen roolin suhteen. Ota yhteyttä!